Ultimate Butt Building

Ultimate Butt Building

Ultimate Butt Building
Miltä kuulostaisi pyöreämmät ja terhakammat pakarat? Saisiko peppu olla vielä astetta muhkeampi? Nyt laitetaan kinkku kihisemään! 
 
Ultimate Butt Building on ainutlaatuinen ja monipuolinen pepputreeniohjelma, jonka avulla saat tavoittelemasi kauniin pyrstön! Treenien lisäksi ohjelmassa opetellaan pakaroiden aktivointi kunnolla, mikä on avain niiden tehokkaaseen kehitykseen.
 
Ohjelmassa huomioidaan myös koko muu kroppa, painopisteen ollessa kuitenkin selvästi pakaroissa. Treenejä viikossa tulee yhteensä neljä ja salitreenien lisäksi ohjelma sisältää kehonpainolla tapahtuvan tehokkaan kiertoharjoittelutreenin pakaroille. Tämän treenin avulla opit työstämään pakaroita parhaalla mahdollisella tavalla ja saavuttamaan näin ultimaattista kehitystä. Kiertoharjoittelun voi valintansa mukaan suorittaa vaikka kotona!
 
Ohjelman lisäksi saat yksityiskohtaiset treeniohjeet, joissa kerron tarkasti mitä ohjelman edetessä tulee tehdä ja miten. Lisäksi annan neuvot treenien suorittamista ja ohjelman noudattamista varten progressio-ohjeineen, joiden mukaan treenit etenevät ja kovenevat. Kattava paketti sisältää kaiken, mitä tarvitset näkyvien tulosten saamiseen!
 
Ultimate Butt Building-ohjelmasta löydät myös demot liikkeisiin sekä ohjeet kehonmuokkauksen kannalta tehokkaisiin liikesuoritustapoihin, lihashuoltoon, kevennettyihin jaksoihin ja paljon muuta. Ohjelman kesto on 10 viikkoa.
 
Ei kun tavoitteista tuloksiksi ja kohti ultimaattisen muodokasta takapuolta - tästä se lähtee!

Näytä yhdellä sivulla
Lajitteluperuste:
* Hinnat, joihin sisältyy ALV, ja toimitus

Klarna Checkout
-kauppiaan tiedot